Kesää hakemassa
Mutta joo, kotona soi tosiaan herätyskello kolmelta ja neljältä lähdimme kentälle. Pikkuisen rankka aloitus etenkin kun olimme vielä molemmat vähän influenssan kourissa ja vasta toipumassa. Matka meni ongelmitta ja olimme hyvissä ajoin yhden maissa paikallista aikaa perillä. Tosin molemmat taisi taas vähän sairastua pikkusen lisää, yskittiin ja oltiin ihan puhki.
Majotuimme Mb Hostels Premium Ecoon suht lähelle merenrantaan, parvekeelta on jopa merinäköala. Majoitus osoittaui oikein siistiksi ja viihtyisäksi täysin odotusten mukaiseksi. Miljöö on rauhallinen ja kiva sekä pienen kävely matkan päässä on kaikkea mukavaa, parikin upeeta näköalapaikkaa, ravintoloita eikä se Nerjan vanha kaupunkikaan ole kohtuuttoman pitkän kävelymatkan takana.
Huone ei ollut valmis, mutta saimme respaan matkalukut ja lähdimme etsimään rannan suunnalta lounaspaikkaa ja syömistä. Päädyimme pienessä tihkusateessa rantaravintola Bruxelleriin syömään lämmittävät pasta-annokset oluiden kera. Pasta olikin hyvä valinta, koska osoittautui että nukuimme sen voimalla illan ja yön suurinpiirtein yhteen pötköön. Matkaväsymys ja taudin tila vaatii näemmäs aika paljon lepoa.
Kun saavuimme Nerjaan maaliskuun puolenvälin jälkeen, uskomuksena oli että säät olisivat jo kovinkin keväisiä ja näin saisimme varaslähdön tulevaan kesään. Mutta annas olla saapumispäivän sää oli melkoisen harmaa ja sateinen, ja ensimmäinen yökin oli todella myrskyinen. Koko yön satoi rankasti ja tuuli paukutti ikkunoita todella kovaa.






Kommentit
Lähetä kommentti